
Kynnysmatto jämälangoista

Mitä tehdä jämälangoista? Siinä kysymys, jota me neulojat ja virkkaajat saamme usein miettiä, kun eihän lankoja poiskaan malta heittää 🙂 Nyt sain tällaisen idean: käytin sekä matonkuteen että muiden sekalaisten lankojen loppuja kynnysmattoon. Myös vessan matoksi tämä käy. Ehkä silloin kannattaa laittaa maton pohjaan liukuestenestettä tai käyttää maton alla liukuestemattoa, ettei kovin luista vessan lattialla.
Käytin tuohon lankaosuuteen kaikenlaisia lankoja, mitä minulle oli jäänyt pieniä keriä, taisi olla jopa kahdeksaa eri lankaa päällekkäin, olivat niin ohuita. Vähän oli haasteellista, kun langat meinasivat mennä sekaisin, joten jos haluaa työn sujuvan joutuisammin, niin suosittelen käyttämään vähän vahvempia lankoja, niin ei tarvitse laittaa noin montaa. Aina, kun yksi lanka loppui, otin tilalle toisen suunnilleen saman värisen ja vahvuisen.
Maton ohje:
Tarvikkeet:
Ontelo- tai trikookuteita
Jämälankoja
Virkkuukoukku nro: 7
Maton koko 65 x 48 cm (minun valitsemilla kuteilla ja langoilla + koukulla nro 7, sekä melko tiukalla käsialalla)
Tee ensin kuteesta ketjusilmukoita (kjs) haluamasi maton leveyden verran. Minulla tässä 42 kjs.
- krs: Tee sitten vielä 2 kjs (=1. pylväs) ja tee seuraava pylväs neljänteen ketjusilmukkaan koukusta lukien. Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaan 1 pylväs (p).
- krs: Tee 2 kjs, virkkaa nyt jokaisen edellisen kerroksen pylvään päälle pylväs, silmukan etureunoihin. Katkaise kude ja vaihda työhön langat (sen verran, että ovat yhteisvahvuudeltaan saman vahvuista kuin kude). Solmi langat ja kude keskenään.
- krs: 1 kjs, sitten 1 kiinteä silmukka (ks) joka silmukkaan, nyt silmukan molempien reunojen ympäri.
- krs: 1 kjs, sitten 1 ks joka silmukkaan, silmukan molempien reunojen ympäri. Katkaise langat ja jatka taas kuteella.
- krs: Pylväs jokaisen edellisen kerroksen kiinteän silmukan päälle, silmukan molempien reunojen ympäri.
Toista kerroksia 2-5 haluamasi pituuden verran. Kerrokset 2 ja 5 virkataan kuteesta ja kerrokset 3 ja 4 langoista. Lopussa virkkaa vielä kuteella 1 kerros pylväitä (silmukan etureunoihin), jotta saat samannäköisen lopetusreunan, kuin alkukin oli. Katkaise kude ja päättele kaikki langanpäät työn taakse.
