
Vadelma-mustikkakääretorttu

Teki mieli jotain ihanaa herkkua ja päätimme sitten toissa iltana pojan kanssa yhteistyössä leipoa kääretortun, kun vadelmiakin puskista edelleen tulee. Mustikat otin pakastimesta. Tuli kyllä vähän liiankin hyvää! Tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen taidankin mennä keittämään kahvia ja syömään viimeiset palat 🙂
Kääretortun ohje:
- 4 kananmunaa (huoneenlämpöisinä)
- 1 dl sokeria
- 3/4 dl vehnäjauhoja
- 3/4 dl perunajauhoja
- 1/2 tl leivinjauhetta
Täytteeseen:
- n. 3 dl mansikka- tai vadelmahilloa
- 2 dl kermaa
- 1 tl vaniljasokeria kerman joukkoon
- n. 2 dl vadelmia
- n. 2 dl mustikoita
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella (n. 5 min.)
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahdon joukkoon.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti.
Paista 225 asteessa uunin keskiosassa 7-10 minuuttia.
Kumoa torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota uunissa ollut paperi varovasti tortun pinnalta.
Voit kostuttaa paperia kevyesti kylmällä vedellä irrottamisen helpottamiseksi.
Levitä levylle ensin hillo, sitten vaahdoksi vatkattu kerma ja lopuksi marjat. Varmista, että torttulevy on jäähtynyt, ennen kuin levität kermavaahdon.
Kääri täytetty torttulevy rullalle. Käytä apuna paperia, jolle torttu on kumottu.
Säilytä kääretorttu kelmuun käärittynä tarjoiluhetkeen asti.
Makoisia hetkiä!