
Vanha ruusu-pöytäliina

Tämä pöytäliina tuo ihania muistoja. Lapsena äiti oli ensin opettanut minua vähän virkkaamaan, ketjusilmukan ja kiinteän silmukan muistaakseni. Sitten kerran, kun olin mummulassa eli mamman luona lomalla, niin mamma opetti tekemään tätä pöytäliinaa. Tulin kotiin innoissani ja kerroin äidille, että mamma opetti mut tekemään uuden silmukan: tolpan! Luulin, ettei äitikään tiedä sellaista, kun en ollut koskaan kuullut puhuvan siitä mitään. Äiti vähän naurahti: Eli siis pylvään 🙂 Mamma oli sanonut pylvästä tolpaksi 😀
Tämän liinan olen siis virkannut jo lapsena/nuorena, en kyllä kunnolla muista minkä ikäinen silloin olin. 6-vuotiaana olen ensimmäisiä virkkauksiani tehnyt, mutta ne taisi olla sitä ”vapaavirkkausta” 😉 Kun joku kysyi, mikä tuosta tulee, vastasin etten tiedä vielä. Eli sen näki vasta sitten miksikä se alkoi muodostua. Usein tuli Barbin vaatteita 🙂
En tiedä mistä tämä ohje alunperin on, minulla ei sitä enää ole, mutta päätin kokeilla saisinko liinaa tutkimalla tehtyä tuollaisen ruusun.

Tällainen siitä tuli. Ei ole varmasti ihan samat silmukat ja samaa määrää kuin alkuperäisessä, mutta sinne päin. Tein taas jämälangoista, joten värit on eri ja nyt oli vähän ohuempi lankakin. Tykkäsin muuten lapsena paljon tuosta monivärisestä virkkauslangasta. Näin joku aika sitten sitä Kontissa tuunauspöydän virkkauslankapussissa, nyt vähän harmittaa, etten ostanut.
Nyt tein näistä langoista: Punainen on DMC 8 -lankaa ja harmaa Perlgarn Perla-lankaa. Koukkuna minulla oli numero 8 eli IMRA 8 Made In Germany, joka on ohut koukku, ei todellakaan sellainen paksu, millainen 8 mm:n koukku on. Eri maissa käytetään erilaisia mittoja virkkuukoukuissa, tämä 8 vastaa 1,5 mm:n koukkua. Ja onhan tämä vanha koukku, ehkä merkinnät on nykyään jo yhteneväisiä?
Virkattu ruusu -ohje:
Tee 12 kjs, yhdistä piilosilmukalla (ps) ympyräksi. Sulje kaikki kerrokset piilosilmukalla kerroksen aloituskohtaan.
- krs: 1 ketjusilmukka (kjs), 18 kiinteää silmukkaa (ks) ketjusilmukkalenkin ympärille.
- krs: *6 kjs, hyppää kahden ks:n yli ja tee 1 ps kolmanteen*, toista tätä niin, että on yhteensä 6 kjs-kaarta.
- krs: *Jokaiseen kaareen 1 ps, 1 ks, 1 puolipylväs (pp), 3 pylvästä (p), 1 pp, 1 ks, 1 ps*.
- krs: *1 ks kahden kaaren yhtymäkohdan ympäri (taakse), 8 kjs*, toista koko kerroksen ajan.
- krs: *Jokaiseen kaareen 1 ps, 1 ks, 1 pp, 2 p, 2 kaksoispylvästä (2-p), 2 p, 1 pp, 1 ks, 1 ps.
- krs: *1 ks kahden kaaren yhtymäkohdan ympäri (taakse), 10 kjs*, toista koko kerroksen ajan.
- krs: *Jokaiseen kaareen 2 pp, 2 p, 4 2-p, 2 p, 2 pp*, toista koko kerroksen ajan. Katkaise lanka ja tee lopetus niin, ettei lanka pääse purkautumaan.
- krs: Vaihda vihreä lanka. (Mulla tässä harmaa, kun ei ollut vihreää.) Tee aloitussilmukka ja kiinnitä lanka piilosilmukalla yhden terälehden viimeiseen puolipylvääseen. *Tee 12 kjs, sitten 1 ps seuraavan terälehden ensimmäiseen puolipylvääseen, 12 kjs, 1 ps terälehden keskelle (kahden keskimmäisen kaksoispylvään väliin), 12 kjs, 1 ps terälehden viimeiseen puolipylvääseen*, toista tätä koko kerroksen ajan. Katkaise lanka.
- krs: Tee aloitussilmukka ja sitten 1 ks ketjusilmukkakaaren ympäri, 14 kjs, *1 ks seuraavan kjs-kaaren ympäri, 14 kjs*, toista kerroksen loppuun. Katkaise lanka ja päättele.