Skip to content
Laineita – käsityöblogi
  • Etusivu
  • Käsityövideot
  • Virkkaus
  • Neulonta
  • Leivonta
  • Luokittelemattomat
Jämälankatyöt

Kynnysmatto jämälangoista

  • 16.8.2024
  • by Jaana Laine

Mitä tehdä jämälangoista? Siinä kysymys, jota me neulojat ja virkkaajat saamme usein miettiä, kun eihän lankoja poiskaan malta heittää 🙂 Nyt sain tällaisen idean: käytin sekä matonkuteen että muiden sekalaisten lankojen loppuja kynnysmattoon. Myös vessan matoksi tämä käy. Ehkä silloin kannattaa laittaa maton pohjaan liukuestenestettä tai käyttää maton alla liukuestemattoa, ettei kovin luista vessan lattialla.

Käytin tuohon lankaosuuteen kaikenlaisia lankoja, mitä minulle oli jäänyt pieniä keriä, taisi olla jopa kahdeksaa eri lankaa päällekkäin, olivat niin ohuita. Vähän oli haasteellista, kun langat meinasivat mennä sekaisin, joten jos haluaa työn sujuvan joutuisammin, niin suosittelen käyttämään vähän vahvempia lankoja, niin ei tarvitse laittaa noin montaa. Aina, kun yksi lanka loppui, otin tilalle toisen suunnilleen saman värisen ja vahvuisen.

Maton ohje:

Tarvikkeet:

Ontelo- tai trikookuteita

Jämälankoja

Virkkuukoukku nro: 7

Maton koko 65 x 48 cm (minun valitsemilla kuteilla ja langoilla + koukulla nro 7, sekä melko tiukalla käsialalla)

Tee ensin kuteesta ketjusilmukoita (kjs) haluamasi maton leveyden verran. Minulla tässä 42 kjs.

  1. krs: Tee sitten vielä 2 kjs (=1. pylväs) ja tee seuraava pylväs neljänteen ketjusilmukkaan koukusta lukien. Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaan 1 pylväs (p).
  2. krs: Tee 2 kjs, virkkaa nyt jokaisen edellisen kerroksen pylvään päälle pylväs, silmukan etureunoihin. Katkaise kude ja vaihda työhön langat (sen verran, että ovat yhteisvahvuudeltaan saman vahvuista kuin kude). Solmi langat ja kude keskenään.
  3. krs: 1 kjs, sitten 1 kiinteä silmukka (ks) joka silmukkaan, nyt silmukan molempien reunojen ympäri.
  4. krs: 1 kjs, sitten 1 ks joka silmukkaan, silmukan molempien reunojen ympäri. Katkaise langat ja jatka taas kuteella.
  5. krs: Pylväs jokaisen edellisen kerroksen kiinteän silmukan päälle, silmukan molempien reunojen ympäri.

Toista kerroksia 2-5 haluamasi pituuden verran. Kerrokset 2 ja 5 virkataan kuteesta ja kerrokset 3 ja 4 langoista. Lopussa virkkaa vielä kuteella 1 kerros pylväitä (silmukan etureunoihin), jotta saat samannäköisen lopetusreunan, kuin alkukin oli. Katkaise kude ja päättele kaikki langanpäät työn taakse.

Leivonta

Mansikkakakun ohje

  • 9.8.20244.1.2025
  • by Jaana Laine

Tässä taas yksi vakioreseptini; kakkupohjan ohje, jolla teen kaikki täytekakkuni. Pohjasta tulee erittäin pehmeä, kun siinä käytetään puolet jauhomäärästä perunajauhoja. Kananmunat vaahtoutuvat parhaiten, kun ne ovat huoneenlämpöisiä. Meidän perheessä on kahdet synttärit kesällä ja silloin on aina saatava mansikkakakkua 🙂

Ainekset:

6 kananmunaa (huoneenlämpöisinä)

2 1/4 dl hienoa sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1,5 dl perunajauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Kakkuvuoan vuoraamiseen: Voita ja korppujauhoja

Kostutukseen:

pieni lasillinen haaleaa vettä + 3-4 rkl sokeria

Täytteeksi ja koristeluun:

5-6 dl kuohukermaa, 2-3 tl vaniljasokeria

n. 2 dl hilloa

n. 1 litra mansikoita

Muutama pensasmustikka

Mansikan lehtiä

Pohjan valmistus:

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi (n. 5 minuutin ajan).

Sekoita jauhot + leivinjauhe keskenään ja lisää ne siivilän läpi munasokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Liika sekoittaminen tässä vaiheessa vie kakusta kuohkeuden.

Paista kakkupohjaa 200 asteessa uunin alaosassa n. 25-30 minuuttia. Seuraa kakun paistumista, mutta vältä turhaa uuniluukun avaamista. Käännän uunin lämmön pois 25 minuutin kohdalla ja pidän sen jälkeen kakkua vielä 5 minuuttia uunissa.

Anna kakun jäähtyä vuoassaan n. 15-30 minuuttia ennen kuin kumoat ja irrotat sen.

Koristelu:

Halkaise kakkupohja jäähtyneenä kahteen (tai kolmeen) osaan.

Vatkaa vaniljasokerilla maustettu kerma vaahdoksi.

Kostuta alin pohjalevy (myös reunat) sokerivedellä.

Peitä sitten pohjalevy hillolla ja laita sen jälkeen kerros kermavaahtoa ja halutessasi vielä mansikan viipaleita.

Nosta toinen levy pohjan päälle ja kostuta sekin sokerivedellä ja levitä hillo ja kermavaahto.

Jos leikkasit kakun kolmeen osaan, tee sama myös kolmannelle levylle.

Päällystä koko kakku kermavaahdolla. Levitä kerma lastan ja/tai pursottimen avulla.

Koristele kakku haluamallasi tavalla mansikoilla. Kuvassa olevan kakun koristeluidean löysin Pinterestistä, eli leikkasin mansikat pystysuunnassa viipaleiksi ja tein niistä kukan muotoisia kuvioita laittamalla viipaleiden kapeamman pään kukan keskiosaan. Kukkien keskustat ovat pensasmustikoita. Lisäksi laitoin mansikan lehtiä koristeiksi.

Kakkuun voit käyttää tietenkin myös muita haluamiasi koristeita. Hyvin sopivat esim. muut marjat ja hedelmät, suklaa ja muut makeiset, nomparellit jne.

Käsityöniksit ja -vinkit

Miten virkataan tasainen ympyrä?

  • 2.8.20242.8.2024
  • by Jaana Laine

Ympyrän virkkaaminen on helppoa näin:

  1. krs: Tee ensin aloitusrenkaaseen (eli taikarenkaaseen) 6 kiinteää silmukkaa.
  2. krs: Tee jokaiseen kiinteään silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa, eli jokaiseen silmukkaan tulee lisäys. Nyt silmukoita on 12.
  3. krs: Tee lisäys nyt joka toiseen silmukkaan. Eli vuorotellen 1 ks ja 2 ks edellisen kerroksen kiinteisiin silmukoihin.
  4. krs: Tee nyt lisäys joka kolmanteen silmukkaan.
  5. krs: Lisäys joka neljänteen silmukkaan.
  6. krs: Lisäys joka viidenteen silmukkaan.
  7. krs: Lisäys joka kuudenteen silmukkaan.

Jne. Eli joka kerroksella lisäysten väliin jäävät silmukat lisääntyvät yhdellä.

Näin tulee tasainen ympyrä (kuva A).

Jos lisäyksiä on liikaa ympyrä alkaa kupruilla (kuva B), jos lisäyksiä taas on liian vähän ympyrästä tulee kuppimainen (kuva C).

Käsityöniksit ja -vinkit

Langan korvaaminen toisella – laskuri!

  • 26.7.202423.8.2025
  • by Jaana Laine

Miten korvaan ohjeessa mainitun langan toisella? Jos ohjeen lankaa ei ole enää saatavilla, voi joutua valitsemaan jonkun toisen langan tilalle. Välillä on myös kiva käyttää itseltä jo löytyviä lankoja, ihan jo senkin takia, jos lankakaappi jo pursuilee ja säilytystilaa on rajallisesti. Ennen olen vain silmämääräisesti ja sormituntumalla päätellyt, mikä langoistani on suurinpiirtein saman vahvuista kuin ohjeessa mainittu. Välillä onnistuu, välillä työstä tulee väärän kokoinen…

Nyt päätin tehdä tähän tarkoitukseen laskurin. Laitan sen tähän teidän muidenkin käytettäväksi 🙂

Näin käytät laskuria:

Katso ohjeessa mainitun langan tiheystiedot, kuinka monta silmukkaa ja kerrosta tarvitaan, jotta saadaan 10 x 10 cm:n kokoinen neliö. Syötä luvut laskuriin.

Sen jälkeen katso oman lankasi vyötteestä tiheystiedot ja syötä nekin omille paikoilleen laskuriin.

Ellei vyötettä ole tallella, niin neulo tai virkkaa mallitilkku ja laske siitä kuinka monta silmukkaa ja kuinka monta kerrosta 10 x 10 cm:n alueella on. Mallitilkun tekemällä saat vielä tarkemmat tiedot kuin vyötteestä ottamalla, koska siinä tulee ilmi myös oman käsialasi vaikutus eli teetkö tiukkaa vai löysää jälkeä.

Katso ohjeesta vielä silmukkamäärä, joka työn aluksi luotaisiin ohjeen langalla. Laita tämäkin luku laskuriin.

Klikkaa sitten ”Laske”.

Näin näet kuinka paljon sinun lankasi poikkeaa ohjeen langasta ja voit muokata ohjetta omaan lankaasi sopivaksi. Osaat luoda silmukoita oikean määrän, jotta työstä tulee oikean kokoinen. Eli enemmän, jos lankasi on ohuempi kuin ohjeessa ja vähemmän, jos lankasi on paksumpi kuin ohjeessa.

Langan korvaus -laskuri:

s/10cm
krs/10cm
s/10cm
krs/10cm
s
krs
Omalla langalla vastaavaan kokoon tarvittavat
s
krs

Katso myös: Miten paljon silmukoita työhön? -laskuri!

Barbien vaatteet neuloen

Barbielle 3 hametta ja toppia

  • 19.7.202418.7.2024
  • by Jaana Laine


Suunnittelin ja neuloin Barbielle 3 helppoa hametta ja toppia. Näitä on niin kiva tehdä ja syntyvät vaikka pienistä jämälankakeristä. Onko sinulla lähipiirissäsi lapsia, joita voisit ilahduttaa uusilla Barbin vaatteilla? 🙂

Barbien helppo hame ja toppi

Puikot 3 mm, puuvillalankaa (tai muuta samanvahvuista)

Hame:

Luo 24 s . Neulo 3 krs 2 o, 2 n -joustinneuletta (=vyötärö).

Neulo sitten 5 cm sileää (eli oikealla puolella oikein, nurjalla nurin).

Neulo lopuksi helma: 4 krs aina oikeaa. Päättele. Ompele takasauma.

Toppi:

Luo 25 s. Neulo sileää 4,5 cm.

Jatka tekemällä kädentiet näin:

Neulo 6 o, luo puikolle 4 uutta silmukkaa, 13 o, luo taas 4 uutta silmukkaa, 6 o.

Pääntie: Neulo 3 krs 1 o, 1 n -joustinneuletta.

Päättele silmukat joustinta neuloen ja ompele takasauma.

Barbien helmineulehame ja toppi

Puikot 3 mm, puuvillalankaa (tai muuta samanvahvuista), 11 pientä helmeä.

Hame:

Luo 24 s . Neulo 3 krs 1 o, 1 n -joustinneuletta (=vyötärö).

Neulo sitten 2 krs sileää (eli oikealla puolella oikein, nurjalla nurin).

Neulo nyt 6 cm helmineuletta (ensimmäisellä kerroksella 1 o, 1 n ja muilla kerroksilla aina oikean päälle nurja ja nurjan päälle oikea silmukka). Tee nurjan puolen kerros viimeiseksi.

Neulo lopuksi helma: Ota työhön lisäksi jotain ohutta lankaa ja pujota siihen valmiiksi helmet. Neulo seuraavat 2 kerrosta näillä molemmilla langoilla.

Krs 1: 1 o, *2 oikein yhteen, vedä ohueen lankaan 1 helmi tähän kohtaan ja tee langankierto puikolle (molemmilla langoilla)*. Toista tätä (tähtien välissä lukevaa) ja neulo kerroksen loppuun vielä 1 o.

Krs 2: Neulo kaikki silmukat oikein.

Päättele. Katso päätellessäsi, että helmet ovat sellaisessa kohdassa, että jäävät näkyviin työn oikealle puolelle. Tarvittaessa siirrä niitä vähän. Ompele takasauma.

Toppi:

Luo 25 s. Neulo helmineuletta 4,5 cm.

Jatka tekemällä kädentiet näin:

Neulo 6 s helmineuletta, luo puikolle 4 uutta silmukkaa, 13 s helmineuletta, luo taas 4 uutta silmukkaa, 6 s helmineuletta.

Pääntie: Neulo 3 krs 1 o, 1 n -joustinneuletta.

Päättele silmukat joustinta neuloen ja ompele takasauma.

Barbien pitsihame ja toppi

Puikot 3 mm, puuvillalankaa (tai muuta samanvahvuista)

Hame:

Luo 24 s . Neulo 3 krs 1 o, 1 n -joustinneuletta (=vyötärö).

Neulo sitten 3,5 cm sileää (eli oikealla puolella oikein, nurjalla nurin).

Aloita sitten helman pitsikuvio:

Krs 1: 1 o, *2 oikein yhteen, langankierto puikolle*, toista tätä (tähtien välissä lukevaa) ja neulo kerroksen loppuun vielä 1 o.

Krs 2: Nurin.

Tee nämä kaksi kerrosta yhteensä 4 kertaa.

Neulo lopuksi vielä 2 krs aina oikeaa.

Päättele. Ompele takasauma.

Toppi:

Luo 25 s. Neulo sileää 4,5 cm. Viimeisenä nurjan puolen kerros.

Jatka tekemällä kädentiet näin:

Neulo 6 o, luo puikolle 4 uutta silmukkaa, 13 o, luo taas 4 uutta silmukkaa, 6 o.

Tee sitten pääntien pitsikuvio:

Krs 1: Nurin.

Krs 2: 1 o, *2 oikein yhteen, langankierto*, toista tähtien väliä ja neulo kerroksen loppuun vielä 2 o.

Krs 3: Nurin.

Päättele silmukat oikein neuloen ja ompele takasauma.

Barbien vaatteet neuloen

Barbien pinkki mekko

  • 12.7.202426.10.2024
  • by Jaana Laine

Olen lapsesta asti tykännyt tehdä barbin vaatteita sekä neuloen että virkaten. Ensin tein siis omiin leikkeihini, myöhemmin tyttärelleni, mutta nyt ei ole ollut vuosikausiin lähipiirissäni tarvitsijaa näille barbin vaatteille. Silti aina välillä näitä tekee mieli tehdä. Jospa vielä joskus tulisi leikkijöitä, jotka näitä haluavat, esim. tyttö-lapsenlapsia poikien lisäksi 🙂

Barbien neulotun mekon ohje:

Tarvikkeet:

3 mm puikot

Mayflower Cotton 8 Junior -puuvillalankaa tai muuta samanvahvuista (170 m=50g) sekä haluamaasi jämälankaa vyötäröön ja pääntiehen. Itse käytin siinä kahta ohuempaa lankaa, joista tuli yhdessä suunnilleen samanvahvuista kuin puuvillalanka.

Aloitetaan helmasta. Luo 40 s ja neulo 3 krs aina oikein.

Neulo sitten sileää neuletta (=oikealla puolella oikein, nurjalla nurin), kunnes työn korkeus on 7 cm.

Vyötärö: Neulo pinkillä oikean puolen kerroksella: *2 oikein, 2 oikein yhteen*, toista tätä kerroksen loppuun.
Nurjan puolen kerroksella, pinkillä: *4 nurin, 2 nurin yhteen*, toista tätä kerroksen loppuun.
Vaihda lanka. Neulo 1 krs oikein, sitten 3 kerrosta 1o, 1n-joustinneuletta.

Vaihda taas pinkkiin lankaan ja neulo sileää neuletta. Lisää ensimmäisellä kerroksella seuraavasti: *4 o, poimi 1 uusi silmukka silmukoiden välistä ja neulo se kiertäen oikein*, toista tätä ja neulo kerroksen lopussa vielä 5 o.

Jatka sitten 3,5 cm sileää neuletta.

Kädentiet: Vaihda sama lanka, jota käytit vyötärölläkin. Neulo 6 o, luo 4 uutta silmukkaa puikolle, 18 o, luo taas 4 uutta silmukkaa, 6 o.

Neulo vielä 5 krs aina oikein.

Katkaise lanka, tee kiristyssilmukka ja päättele langanpäät.

Ompele takasauma.

Virkkaus

Virkattu neliö 5: Laineet

  • 5.7.202424.6.2024
  • by Jaana Laine

Tämä on lähes samalla ohjeella tehty kuin Mantelit-kuviokin, piilosilmukoiden tilalle vain kiinteät silmukat ja puolipylväiden tilalle pylväät.

Virkattu neliö 5: Laineet

Ohje:

Tarvikkeet:

Virkkuukoukku 3 mm

Puuvillalankoja

Tee 21 kjs.

Krs 1: 1 kiinteä silmukka toiseen ketjusilmukkaan koukusta lukien sekä myös kolmeen seuraavaan, *1 pylväs neljään seuraavaan silmukkaan, 1 kiinteä silmukka neljään seuraavaan silmukkaan*. Toista * – * vielä kerran.

Krs 2: Huom! Virkkaa toisesta kerroksesta lähtien vain silmukoiden takareunoihin!
1 kjs, *4 ks, 4 p*. Toista * – * vielä kerran. Kerroksen loppuun 4 ks.

Krs 3: 3 kjs, 3 p. *4 ks, 4 p*. Toista * – * vielä kerran.

Krs 4: Samoin kuin kerros 3.

Krs 5: 1 kjs, *4 ks, 4 p*. Toista * – * vielä kerran. Kerroksen loppuun 4 ks.

Krs 6: Samoin kuin kerros 5.

Toista kerroksia 3-6, kunnes pala on neliön muotoinen.

Päättele langat.

Virkkaus

Virkattu neliö 4: Mantelit

  • 28.6.202424.6.2024
  • by Jaana Laine

Virkattu neliö 4: Mantelit

Ohje:

Tarvikkeet:

Virkkuukoukku 3 mm

Puuvillalankoja

Tee 21 kjs.

Krs 1: 1 piilosilmukka toiseen ketjusilmukkaan koukusta lukien + kolmeen seuraavaan, * 1 puolipylväs neljään seuraavaan silmukkaan, 1 ps neljään seuraavaan silmukkaan*. Toista * – * vielä kerran.

Krs 2: Huom! Virkkaa toisesta kerroksesta lähtien vain silmukoiden takareunoihin!
1 kjs, *4 ps, 4 pp*. Toista * – * vielä kerran. Kerroksen loppuun 4 ps.

Krs 3: 2 kjs, 3 pp. *4 ps, 4 pp*. Toista * – * vielä kerran.

Krs 4: Samoin kuin kerros 3.

Krs 5: 1 kjs, *4 ps, 4 pp*. Toista * – * vielä kerran. Kerroksen loppuun 4 ps.

Krs 6: Samoin kuin kerros 5.

Toista kerroksia 3-6, kunnes pala on neliön muotoinen.

Päättele langat.

Virkkaus

Virkattu neliö 3: Simpukat

  • 21.6.202428.6.2024
  • by Jaana Laine

Tässä tulee kolmas neliön ohje. Ihan perussilmukoiden järjestystä vaihtelemalla saa tehtyä montaa erilaista pintaa 🙂 Langaksi voit valita mitä tahansa muutakin, kunhan vahvuus on suunnilleen sama. Tai jos se on paljon ohuempi, joudut käyttämään myös pienempää virkkuukoukkua tai vastaavasti, jos lanka on paksumpaa, pitää koukunkin olla isompi.

Toivottavasti teillä on aikaa juhannuksena virkkailla! Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Virkattu neliö 3: Simpukat

Ohje:

Tarvikkeet:

Virkkuukoukku 3 mm

Puuvillalankoja

Tee 20 kjs.

Krs 1: *Tee 1 kiinteä silmukka toiseen ketjusilmukkaan koukusta lukien, jätä 2 kjs väliin, 5 pylvästä seuraavaan ketjusilmukkaan, jätä taas 2 kjs väliin*. Toista * – * vielä 2 kertaa. Tee viimeiseen silmukkaan 1 kiinteä silmukka.

Krs 2: 3 kjs (tämä korvaa ensimmäisen pylvään) + 2 pylvästä vielä samaan silmukkaan, *1 kiinteä silmukka keskimmäiseen edellisen kerroksen viidestä pylväästä, 5 pylvästä kiinteään silmukkaan*. Toista * – * vielä 2 kertaa. Lopussa 1 kiinteä silmukka keskimmäiseen edellisen kerroksen pylvääseen ja 3 pylvästä viimeiseen silmukkaan.

Krs 3: 1 kjs, 1 kiinteä silmukka ensimmäiseen pylvääseen, *5 pylvästä kiinteään silmukkaan, 1 kiinteä silmukka keskimmäiseen edellisen kerroksen pylvääseen*. Toista * – * vielä 2 kertaa.

Toista kerroksia 2 ja 3.

Päättele langat.

Virkkaus

Virkattu neliö 2: Värikkäät ruudut

  • 14.6.202428.6.2024
  • by Jaana Laine

Virkattu neliö 2: Värikkäät ruudut

Ohje:

Tarvikkeet:

Virkkuukoukku 3 mm

Puuvillalankoja

Tee 23 kjs.

Krs 1: 1 pylväs viidenteen ketjusilmukkaan koukusta laskien, 1 p jokaiseen kolmeen seuraavaan ketjusilmukkaan, *4 kjs, hyppää neljän ketjusilmukan yli, 1 pylväs jokaiseen neljään seuraavaan ketjusilmukkaan*. Toista * _ * vielä kerran.

Krs 2: Vaihda uusi väri ja kiinnitä lanka piilosilmukalla ensimmäisen silmukkaan. *4 kjs, 4 pylvästä aloituksen ketjusilmukoihin, myös edellisen kerroksen kjs-kaari jää näiden pylväiden sisään. Toista * _ * vielä kerran, 4 kjs, 1 piilosilmukka viimeiseen pylvääseen.

Krs 3: 3 kjs (korvaa ensimmäisen pylvään) + 3 pylvästä viimeistä edellisen kerroksen pylväisiin, myös edellisen kerroksen kjs-kaari jää näiden pylväiden sisään, *4 kjs, hyppää neljän pylvään yli, 4 pylvästä viimeistä edellisen kerroksen pylväisiin, myös edellisen kerroksen kjs-kaari jää näiden pylväiden sisään*. Toista * _ * vielä kerran.

Krs 4: *4 kjs, hyppää neljän pylvään yli, 4 p viimeistä edellisen kerroksen pylväisiin, myös kjs-kaaren yli*. Toista * _ * vielä kerran, 4 kjs, 1 piilosilmukka viimeiseen pylvääseen.

Toista kerroksia 3 ja 4.

Huom! Viimeinen kerros: Tee edellisen kerroksen pylväiden päälle kiinteät silmukat ketjusilmukoiden sijaan.

Päättele langat.

Artikkelien selaus

1 … 5 6 7 8

Tietoa minusta

Hei! Olen Jaana Laine. Olen harrastanut käsitöiden tekemistä, lähinnä virkkaamista ja neulomista, lapsesta asti ja toiminut myös kädentaitojen ohjaajana. Pidän kaiken uuden opettelusta ja kokeilusta ja päätin alkaa pitää blogia tekemistäni käsitöistä eli laitan kuvia ja ohjeita tänne, jotta muutkin voisivat saada niistä hyötyä, iloa ja inspiraatiota :)

Joskus voin julkaista jotain muutakin, esim. ruoka- tai leivontaohjeita, kierrätysideoita yms.

Toivottavasti viihdytte!

Yhteydenotot: jaana@laineita.fi

Mainos: BookBeat
Uusimmat julkaisut
  • Soittajan sukat
  • Barbien neulottu Halloween-asu (ohje)
  • Mitä tehdä erikoisista tehostelangoista ja muista lankakaapin jämistä?
  • Neulottu siili
  • Nuken vaatteiden ohjeita
Kategoriat
  • Askartelu
  • Barbien vaatteet neuloen
  • Barbien vaatteet virkaten
  • Jämälankatyöt
  • Joulu
  • Käsityöniksit ja -vinkit
  • Kierrätysideat
  • Korut
  • Laskurit
  • Leivonta
  • Luokittelemattomat
  • Neulonta
  • Nuken vaatteet
  • Ompelu
  • Pääsiäinen
  • Ruoka
  • Silmukoiden jäljentäminen
  • Virkkaus
Arkistot
  • lokakuu 2025
  • syyskuu 2025
  • elokuu 2025
  • heinäkuu 2025
  • kesäkuu 2025
  • toukokuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • maaliskuu 2025
  • helmikuu 2025
  • tammikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • lokakuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
Uusimmat kommentit
  1. Jaana Laine aiheesta 10 tiedekoetta lasten kanssa tehtäväksi!
  2. Hieroja Seinäjoki aiheesta 10 tiedekoetta lasten kanssa tehtäväksi!
  3. Jaana Laine aiheesta Mitä tehdä lapsien kanssa hellepäivinä?
  4. Jaana Laine aiheesta Barbien uudet hiukset – ja mekko
  5. Hierontaa seinäjoella aiheesta Mitä tehdä lapsien kanssa hellepäivinä?

Blogin alkuun

© 2024 laineita.fi
Theme by Colorlib Powered by WordPress