
Virkattuja sydämiä

Kokeilin virkata erilaisia sydämiä, näitä voisi käyttää vaikka ystävänpäiväkortin tekemisessä tai tehdä pieniä lahjoja, kuten avaimenperiä tai koruja. Myös ripustettavia koristeita näistä voisi tehdä. Yksi malleista on täytetty vanulla. Muut voisi tärkätä esim. vesi-sokeri-tärkillä.
Tärkki tehdään käyttämällä saman verran sekä vettä että sokeria. Esim. 1 dl molempia tai jos on enemmän tärkättävää, niin sitten tietenkin isommat määrät. Vesi keitetään ja sokeri sekoitetaan kuuman veden joukkoon. Kun liuos on jäähtynyt, kostutetaan virkkaukset läpikotaisin ja puristellaan ylimääräiset nesteet pois ja jätetään sitten työt kuivumaan.
Kiinnitä kuivuneisiin sydämiin ripustuslangat esim. värittömästä siimasta.
Osaan sydämistä minulla oli ohjeet tallennettuna koneelleni, enkä enää tiedä, mistä olen ne ottanut, mutta netistä löytämieni ohjeiden linkit laitan tähän:
Keskellä olevan sydämen ohje löytyy täältä KukkuPöön blogista.
Täytetty sydän Mättähältä mättähälle -blogista.
Punavalkoinen sydän Ihan oikeasta blogista.
Vasemmalla ylhäällä oleva ripustuslenkillä varustettu sydän Kodin Kuvalehdestä.
Oikealla alhaalla oleva kukka-keskustainen sydän Drops Designin sivuilta.
Googlettamalla ja esim. Pinterestiä selaamalla löytyy paljon lisää sydämiä!